Oulaisissa kaksi uutta koronatartuntatapausta – kaupunki vetoaa nuoriin rokotuskattavuuden parantamiseksi
Nuorempien ikäryhmien koronarokotusajat täyttyvät Oulaisissa hyvin verkkaisesti. Oulaisten kaupungin johtava lääkäri Harri Pennanen korostaa kaupungin verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa, että nostamalla yhdessä väestömme rokotuskattavuuden yli 70 prosentin tason nopeutamme kaikki osaltamme sen hetken tuloa, jolloin epidemia Suomessa ja maailmalla voidaan katsoa päättyneeksi.
”Rokote antaa erinomaisen suojan vakavia tautimuotoja vastaan kaiken ikäisillä. Rokotettu voi toki sairastua edelleen, mutta tauti on tällöin lieväoireinen, tavallisen flunssa kaltainen. Toivomme kaikki 16 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat sankoin joukoin rokotukselle”, toivoo Harri Pennanen.
Pennanen tähdentää, että tulevana kesänä ja syksynä ulkomaille matkustavalta tullaan hyvin todennäköisesti edellyttämään todistusta otetuista koronarokotteista. Myös Suomeen kaavaillun rokotepassin saamiseksi tullaan edellyttämään kahta otettua rokoteannosta.
Rokotusannosta saa tulla tästä päivästä lähtien kysymään ilman ajanvarausta. Viime aikoina on jäänyt yli muutamia rokoteannoksia ja yli jääneet annokset jaetaan tulojärjestyksessä. Paikan päälle Oulaisten jäähallin kahvilatiloihin kannattaa tulla arkisin kello 14.30 alkaen, jos haluaa tulla rokotukseen ilman ajanvarausta.
Oulaisten koko yli 16-vuotiaasta väestöstä on vähintään 1. annoksen saanut 71,9 prosenttia ja kaksi annosta 53,1 prosenttia. Rokotusajan voi varata osoitteesta http://ajanvaraus.oulainen.fi
Suomessa on todettu tänään 872 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Oulaisistakin on löytynyt kaksi tartunnan saanutta ihmistä.