Oulaisten laduilla hymyillään kuin Hangon keksi

Etelä-Suomessa on puhuttu tänä talvena ”laturaivosta”, mutta Oulaisissa tällaisesta käyttäytymisestä ei ole tietoakaan.

Pakkasta karvan alle 10 astetta, ja aurinko porottaa täydeltä terältään. Maanantai on ehtinyt iltapäivän puolelle, kun sammutan autoni Honkamajan parkkipaikalle. Läheisellä ladulla välipalakeksiään nautiskelee raahelainen Pertti Männistö. Punertavista ja hikisistä kasvoista päätellen hänellä on jo takana jonkinmoinen hiihtolenkki.
”Oulaisten keskustasta hiihdin tänne ja äsken kiersin vielä vitosen lenkin. Hetken aikaa tässä puhallan ja kohta lähden hiihtämään takaisin”, kertoo Pertti Männistö.
Pertti Männistö kuuluu siihen joukkoon suomalaisia, joille hiihto on tärkein liikuntamuoto talvella. Nytkin takana on jo hieman alle 600 hiihtokilometriä. Enemmänkin hän olisi sivakoinut, elleivät työt olisi sotkeneet tätä jaloa harrastusta.
”Hiihto on kyllä hyvä liikuntamuoto. Siinä maisemat vaihtuvat, ja kun kelitkin vielä ovat tällaiset, niin mieli saa virkistystä”.
Merijärvellä syntynyt, mutta ikänsä Raahessa asunut Pertti Männistö on pistänyt viime vuosina merkille, että ladulla vastaan tulee entistä enemmän nuorempia hiihtäjiä. Hän veikkaa, että harrastajia olisi vieläkin enemmän, mutta usein rakkaus hiihtämistä kohtaan sammuu jo lapsuusiässä.
”Hiihtämistä kokeillaan yleensä lapsena ja jos suksia ei ole voideltu kunnolla, niin eihän hiihtäminen silloin mukavalta tunnu. Siinä se innostus sitten loppuu heti alkuunsa. Jos ei ole koskaan hiihtänyt toimivalla suksella, ei voi tietää, miltä se tuntuu”.

Pertti Männistö on voidellut suksensa aina itse. Kauppojen hyllyillä on jos minkälaisia pitopohja- ja karvapohjasuksia, mutta Männistö ei ole sellaisiin hurahtanut.
”Omasta mielestäni osaan voidella sukseni hyvin. Ne toimivat ja jollakin kelillä jopa erinomaisesti”.
Hetken päästä paikalle pyyhältää Jaakko Kittilä. Tänään hänellä on tavoitteena hiihtää 25 kilometriä.
”Yleensä tulee hiihdettyä periaatteessa lyhyempää lenkkiä vaimon kanssa. Postilaatikolla kun käy tarpeeksi useasti, niin siinä tulee jo 10 kilometriä. Pottuvarpaan jänne on ollut viime aikoina hieman tulehtunut ja nyt piti tulla testaamaan, että saanko illalla kengän pois jalasta”, Kittilä naureskelee.
Jaakko Kittilän mukaan ladut ovat olleet tänä talvena Oulaisissa priimakunnossa. Niin myös monella muulla paikkakunnalla, kuten Etelä-Suomessa, jossa hiihtäjiä on suihkinut ladulla niin runsaasti, että välillä hermokin on ollut pinnassa. On puhuttu niin sanotusta laturaivosta. Jaakko Kittilän mukaan Oulaisissa moisesta raivosta ei ole tietoakaan.
”Päinvastoin. Täällä hymyillään kuin Hangon keksi ja annetaan tarvittaessa latua. Tuo on uusi ilmiö etelässä ja johtuu varmasti siitä, että korona-aikana ladulla on paljon monen tasoista hiihtäjää. Kun monot laitetaan ensin kiireellä jalkaan, niin kyllä siinä voi olla pulssi jo lähtiessä korkealla”.
Pertti Männistön mukaan Raahessa laduilla saattaa kuulla joskus jotain huutelua, mutta mistään raivosta ei sielläkään voida puhua.
”Joskus on ladun varrella sattunut olemaan jalankulkijoita, ja heille on saattanut joutua sanomaan jotakin. Eihän se mukavaa ole, jos ladulle tulee kävelyn takia reikiä. Sehän on varmasti vain ihmisten tietämättömyyttä, kun kesällä nämä ladut ovat yleensä pururatoja”.