Paanupuuprojekti lähti käyntiin

Paanupuuprojektin aloitusaamu alkaa korpikahveilla ja suunnitelmalla kello 9 aamulla. Henkilöt oikealta metsänomistaja Martti Oivo, metsäkoneurakoitsija Osmo Palosaari, kirkkoneuvoston puheenjohtaja Raimo Jokela, seurakunnan talouspäällikkö Mervi Heikkilä-Matinlauri, rakennusjohtokunnan puheenjohtaja Eino Nurkkala ja siirtokoneen kuljettaja Ilkka Vähäaho.

 

Oulaisten kirkon paanupuiden kaataminen suoritettiin sankan lumipyryn saattelemana helmikuun viimeisellä viikolla. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Raimo Jokela kertoo, että metsästä kaadettiin yhteensä 262 runkoa ja tukkeja tästä tulee tuhatkunta. Paanuja on tarkoitus valmistaa lähes 40 000 kappaletta.

”Puut ovat nyt kasassa ja nyt vielä katsotaan, että missä ne sahataan. Sahauksen olisi määrä tapahtua maalis-huhtikuun vaihteessa”, kertoo kirkkoneuvoston puheenjohtaja Raimo Jokela.
Paanupuut kaadettiin Martti Oivon metsästä. Raimo Jokelan mukaan tässä tapauksessa oli harvinaista, että kaikki tarvittavat puut saatiin hankittua yhdestä ja samasta paikasta.
”Se oli harvinainen löytö omalta paikkakunnalta. Olen kuullut, että muissa paanuprojekteissa on pitänyt kiertää sopivien puiden perässä Lappia myöten”.

 

Seurakunnan edustajat olivat valinneet kaadettavat puut. Männyt merkitty keltaisella nauhalla. Puita oli valittava noin 264 ja he jatkoivat maanantaiaamuna niiden valintaa samalla alueella. Puiden pitää olla ennen kaikkea suoria ja vanhoja. Osa puista oli yli 100-vuotiaita, jopa 150-vuotiaita.

Hyvän paanupuun kriteeri on se, että puu on erityisen hidaskasvuista. Vuosikasvu olisi hyvä olla alle 1,5 milliä. Raimo Jokela on kuullut, että paras ikä paanupuulle on 120-150 vuotta. Martti Oivon metsästä löydetyt puut olivatkin niin sanotusti priimatavaraa.
”Puut olivat valtavan pitkiä ja niissä ei ollut yhtään pehmeää kerrosta”.

 

Hakkuukoneen kuljettaja liikkuu koneensa kanssa metsässä puiden ja kantojen välissä. Hän kertoi, että saattoipa joku hiihtääkin ihan työvaiheessa olevan koneen takana tai edessä. Puuthan voivat kaatua joskus ei suunnitellusti!

Jos ja kun kaikki menee suunnitelmien mukaan, päästään kirkon katolle tositoimiin ensi syksyn aikana. Raimo Jokelan mukaan Oulaisista ei löydy varsinaista paanukaton rakentajaeksperttiä, mutta seurakunnan rakennustoimikunta on jo käynyt imemässä oppia eräältä uusikaarlepyyläiseltä alan ammattilaiselta.
”Ja onhan meillä toki suunnittelemassa kattoa arkkitehti, joka on ollut lukuisissa samanlaisissa projekteissa mukana. Kyllä meillä tietämystä paanukaton teosta löytyy”, uskoo Raimo Jokela.

”Moton” ohjaamosta oli upea näkymä ulos metsään. Tietokone osaa toimittaa puun kaatamisen ihan itsekseen tietyn pituiseksikin, mutta se ei tulkitse lahoa eikä mutkia puissa, joten ne pitää ajajan säätää erikseen. Työ sujuu käsittämättömän nopeasti.
Kirkkoneuvoston puheenjohtaja Raimo Jokela, seurakunnan talouspäällikkö Mervi Heikkilä-Matinlauri ja rakennusjohtokunnan puheenjohtaja Eino Nurkkala metsässä kahlaamassa.
Joku oli laskenut puuvanhuksen iäksi 150 vuotta. Pinossa oli sydämen muotoisia puita ja tämä piparkakun näköinen. Metsäkoneen koura ottaa halkaisijastaan 60 senttimetrin puita, mutta jotkut olivat niin paksuja, että ne piti kaataa moottorisahalla.

Takaisin Jutut -sivulle