Parasta kansanedustajan työssä on ihmisten auttaminen

Kansanedustaja Katja Hänninen pääsi vihdoin maanantaina hyvin ansaitulle joululomalle.

 

Oulaisista Raaheen 90-luvun alussa muuttanut ja myöhemmin kansanedustajaksi noussut Katja Hänninen halusi valtakunnan politiikkaan mukaan, koska halusi sinne tavallisen ihmisen näkökulman.

Maanantai on jo ehtinyt illan puolelle, kun raahelainen kansanedustaja Katja Hänninen odottaa vielä Helsinki-Vantaan lentokentällä kyytiä kotiinsa pohjoiseen. Takana on vähintäänkin hektinen päivä vuoden viimeisine äänestyksineen. Onneksi nyt voi jo hieman huokaista ja kohta hän pääsee tekemään joulua omaan kotiinsa Raaheen.
”Kulunut vuosi on ollut varmasti meille kaikille haastava, mutta toivokaamme, että ensi vuosi olisi valoisampi”, toivoo Katja Hänninen.
Raaheen Katja Hänninen muutti Oulaisista vuonna 1994, jolloin hänen vanhin poikansakin syntyi. Koska Hännisen mieskin asui Raahessa, päätti hän seurata perässä.
”Kävin yläasteen loppuun Raahessa, jossa suoritin myös lukion ja kauppakoulussa yo-merkonomin tutkinnon. Oulaisissa asuu edelleen paljon sukulaisia ja ystäviä”.
Katja Hännisellä on yhteensä viisi lasta, joista kaksi on jo täysi-ikäisiä. Vanhin poika asuu ja opiskelee Kajaanissa ja toiseksi vanhin suorittaa parasta aikaa asepalvelusta Rovaniemellä. Kolme nuorimmaista lasta asuu vielä kotona, joista 16- ja 17-vuotiaat pojat opiskelevat Raahen ammattioppilaitoksessa ja 12-vuotias tytär on kuudennella luokalla. Hänninen tunnustaa, että varsinkin kansanedustajatyön alussa eläminen erossa lapsista vaati sopeutumista kaikilta.
” Nyt kun lapset ovat jo kasvaneet, on paljon helpompaa yhdistää perhe-elämä ja kansanedustajan työ. Tottakai lapsia tulee aina ikävä, mutta nykyisin yhteydenpito onnistuu onneksi helposti puhelimen eri sovellusten välityksellä”. 

Katja Hänninen päätti lähteä kuntavaaliehdokkaaksi vuonna 2008, koska halusi vaikuttaa asuinkuntansa palveluihin. Lähikoulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat olivat silloinkin tapetilla, kuten myös vanhuspalveluiden ja ylipäätään sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanne.
” Sairaaloiden tulevaisuus oli myös päivystysasetuksen muuttumisen vuoksi vaarassa, kuten olemme valitettavasti saaneet vuosien varrella huomata. Olin tuolloin mukana Piehingin koulun vanhempainyhdistyksessä ja tuntui luontevalta lähteä mukaan paikallispolitiikkaan puolustamaan lasten kyläkoulun säilyttämistä”.

Puolueekseen Katja Hänninen valitsi vasemmistoliiton, koska se vastasi parhaiten hänen omaa arvomaailmaansa. Muitakin ottajia olisi kuulemma ollut. Vaalit menivät hyvin, sillä Katja Hänninen pääsi ensimmäisellä yrittämällään Raahen kaupunginvaltuustoon. Vuonna 2011 hän päätti ottaa seuraavan askeleen poliittisella urallaan. Edessä olivat eduskuntavaalit ja koska raahelainen edesmennyt vasemmiston kansanedustaja Unto Valpas ei enää asettunut ehdolle, pyydettiin Hännistä mukaan.
” Olin lapsesta asti jo haaveillut asianajajan työstä ja lainsäädäntötyökin kiinnosti minua todella paljon. Ajattelin, että viiden lapsen äitinä ja osa-aikamyyjänä voin tuoda tavallisen ihmisen näkökulmaa valtakunnan päätöksentekoon. Kaikki nimittäin eivät tee säännöllistä tai kokoaikaista työtä ja palveluiden tulisikin nykyistä paremmin vastata perheiden erilaisiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin. Koin, että maailma ei ole vielä valmis ja että minulla olisi paljon annettavaa pohjoisen Suomen kansanedustajana politiikan eri osa-alueilla”.

Parasta kansanedustajan työssä on Katja Hännisen mielestä ihmisten auttaminen ja se, kun saa jotakin konkreettista hyvää aikaan. Viimeisin esimerkki tästä puolesta oli eduskunnan joululahjarahojen kohdistuminen vaalipiirin eri hankkeille, joista Oulaisia kosketti Hännisen ja toisen raahelaiskansanedustajan, Hanna-Leena Mattilan (kesk.) yhdessä tekemä talousarvioesitys Lehtopään pyörätiehankkeeseen.
” Jokainen euro kotikulmille on yhteistyön tulos ja vaatii oikeasti laajaa verkostoa ja poliittista tahtoa. Onneksi hanke oli hyvin suunniteltu ja siitä oli tarkat laskelmat olemassa. Hyvä pohjatyö auttoi asian edistämisessä valtiovarainvaliokunnan sisällä, sillä eri puolille suuntautuvia liikennehankkeita on satojen miljoonien edestä ja rahaa vain niukasti jaettavissa. Kun Anneli Rajaniemi otti minuun yhteyttä Lehtopään pyörätien osalta jo viime keväällä, niin päätin, että tästä teen talousarvioaloitteen. Enempää en voinut silloin vielä luvata, mutta kyllähän se hyvältä tuntui, kun asialle saatiin useamman puolueen edustajia taakse ja voidaan tosiaan puhua yhteistyön voimasta”.

Kansanedustajan työssä Katja Hänninen on tottunut siihen, että palautetta tulee etenkin sosiaalisen median kautta. Välillä some-keskustelut voivat mennä asiattomuuksiin ja väärää tietoa levitetään matalallakin kynnyksellä. Hän peräänkuuluttaa kansalaisilta medialukutaitoa ja medialta lisää tutkivaa journalismia, jolle olisi juuri nyt suurta tarvetta.
” Toki kansanedustajien ja poliitikkojen tulee sietää arvostelua ja kritiikkiä ja sitä pitää voida myös antaa. Sananvapaus on yksi demokratian kulmakivi, mutta siihen liittyy myös vastuu siitä, mitä sanoo ja millaista viestiä levittää. Uskon, että on pitkälti meistä edustajista itse kiinni, arvostetaanko meitä vai ei. Jos emme osaa käyttäytyä istuntosalissa, vaan esimerkiksi mölistään ja huudetaan toistemme puheiden päälle tai muutoin omalla käytöksellä aiheutetaan pahennusta, niin se on varmasti omiaan nakertamaan kansalaisten luottamusta ja arvostusta kansanedustajia kohtaan”.

Yhdeksän vuotta kansanedustajana tietää sitä, että Katja Hänniselläkin on yhtä sun toista juttua kerrottavana kollegoistaan. Kaikkia tarinoita hänkään ei voi toki paljastaa, mutta jotain sentään.
” Viime aikoina on ollut todella piristävää saada suomussalmelaiselta edustaja Merja Kyllöseltä välillä myös ääniviestejä, joissa hän saattaa pistää jopa lauluksi. Eli jos joku ei vielä tiedä, niin Mertsi on hyvä laulamaankin. En tiedä onko se mikään paljastus, mutta raskaiden viikkojen ja työn keskellä oppii antamaan arvoa kollegoille, jotka tsemppaavat ja tukevat toisia”.

Missä olet nyt? -juttusarjassa ääneen pääsevät Oulaisista muualle muuttaneet ihmiset. Jos sinulla on mielessä hyvä haastateltava tälle palstalle, ilmoita siitä toimitukseen sähköpostilla: toimitus@seutumajakka.fi

Takaisin Jutut -sivulle