Roller derbyssä tärkeintä ei ole voitto, vaan hauskanpito
Oulaisten yläkoulun liikuntasalissa on mahdollista tutustua ensi sunnuntaina todella mielenkiintoiseen joukkueurheilulajiin, roller derbyyn. Tapahtuman takana on ylivieskalainen Riverdale Rollers, joka nousi SM-sarjaan 1. divisioonasta juuri ennen koronaa.
”Oulaisista meidän joukkueessamme on tällä hetkellä kolme henkilöä, joihin sisältyy myös meidän valmentajamme. Toivomme sunnuntaille paljon kiinnostuneita tutustumaan meihin ja lajiin. Kerromme mielellämme lisää ja autamme kokeilemaan, miltä tuntuu luistella quad-luistimilla”, kertoo Riverdale Rollersin pelaaja ja Jokilaaksojen rullaajat ry:n hallituksen jäsen Reetta Ängeslevä.
Naisten roller derby koki Suomessa korona-aikana kovia. Pelejä ei pelattu silloin lainkaan.
”SM-sarja lähti käyntiin syksyllä 2022 ja se on tällä hetkellä ainoa roller derby -sarja Suomessa. Divisioonaan ei riittänyt pelaajia koronan jäljiltä”.
Riverdale Rollersin lisäksi SM-sarjassa pelaa kaksi joukkuetta Helsingistä, yksi Tampereelta ja yksi Oulusta. Riverdale Rollers on pieni joukkue ja pieni seura. Pelaavia henkilöitä joukkueessa on tällä hetkellä 11, kun seuran jäsenmäärä on 15. Riverdale Rollers kuuluu Jokilaaksojen rullaajat ry:hyn.
”Kaikki jäsenet eivät ole pelaavia henkilöitä, sillä roller derbyssä löytyy rooleja myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta vielä pelikentillä ole”.
Riverdale Rollers on hävinnyt kauden molemmat pelinsä, mutta Reetta Ängeslevä korostaa, että joukkue ei ole mukana sarjassa voittamisen vuoksi, vaan silkasta pelaamisen ilosta.
”Alusta alkaen tiesimme olevamme altavastaajia jokaisessa pelissä, mutta emme ole antaneet sen estää meitä pitämästä hauskaa”, Ängeslevä hymyilee.
Reetta Ängeslevän mukaan parasta roller derbyssä on se, että jokaiselle löytyy oma paikkansa ja roolinsa joukkueessa taustastaan huolimatta. Aiempaa urheilutaustaa ei siis vaadita, eikä esimerkiksi Riverdale Rollersin pelaajista suurimmalla osalla ole aikaisempaa kokemusta joukkuelajeista.
”Tämän lajin parissa saat olla oma itsesi ja kehittyä omaan tahtiisi. Roller derby -maailma on hyvin vastaanottavainen, eikä syrjintää hyväksytä millään tavalla. Meidän treeneissämme ei hengästytä pelkän urheilun vuosi. Joskus happi loppuu ihan pelkästään nauramisen takia”.