Mainos

”Romu-Heikki” nosti kultaa penkistä

Heikki Rautio, tutummin ”Romu-Heikki”, on nyt SM-kultamitalisti penkkipunnerruksessa veteraanien sarjassa. Kuva: Heikki Raution Facebook-sivut

Kaikkien paikallisten tuntema Heikki Rautio,71, eli tutummin Romu-Heikki, saavutti viikonloppuna yhden merkittävän virstanpylvään. Muutamien aiempina vuosina saavutettujen SM-pronssimitalien joukkoon lisätään nyt ensimmäinen kultamitali. Sen Heikki Rautio nappasi veteraanien SM-penkkipunnerruskilpailuista, jotka käytiin tällä kertaa Tampereella.

”Kymmenkunta kertaa olen ollut niissä karkeloissa aiemmin mukana, mutta nyt vihdoin tärppäsi kultamitalin arvoisesti”, iloitsee Heikki Rautio.

Kun ikää alkaa olla mittarissa yli 70 vuotta, tapahtuu Raution edustamassa sarjassa myös luonnollista poistumaa. Mutta osallistujamäärän vähäisyys ei kuitenkaan poista saavutuksen arvoa. Tällä hetkellä Heikki Rautio on sarjan rankingissa toisena.

Penkkipunnerruksen Heikki Rautio aloitti jo nuorena miehenä ja harrasti sitä kymmenisen vuotta. Sen jälkeen elämässä tuli eteen ”pieni” 25 vuoden mittainen tauko treenaamisesta, kunnes taas kymmenen vuotta sitten harjoittelu alkoi maistua.

”Treenit ovat osuneet kohdilleen, kun tulosta on alkanut tulla. Kait sitä itse hieman kilpailuhenkinenkin on”.

Kun kultamitalin makuun on nyt kerran päästy, olisi vallan hullua, ettei Rautio lähtisi tavoittelemaan mestaruutta myös ensi vuonna. Kilpailemisen jatkamiseen hän onkin saanut kannustusta paikalliselta ”Nesteen parlamentilta”.

”Parlamentissa ilveiltiin, että minä olen nyt yksinkertainen kultamitalisti. Sana yksinkertainen kuulostaa niin pahalta, että kyllä kait sitä pitää kaksinkertainen olla”, Rautio veistelee.

Vakavasti puhuen Heikki Rautio toteaa, ettei veteraaniurheilussa kilpailla koskaan tosikkomaisesti hampaat irvessä. Pääasia on, että paikat pysyvät kunnossa mahdollisimman pitkään.

Takaisin Jutut -sivulle