Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi eilen tiistaina ja jatkuu lauantaihin 7.11. saakka. Ennakkoon äänensä voi antaa kaikissa Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien ennakkoäänestyspaikoissa. Vaalipäivänä 15.11. voi äänestää vain oman seurakunnan ilmoittamassa äänestyspaikassa. Äänioikeus on viimeistään varsinaisena vaalipäivänä 16 vuotta täyttävällä seurakunnan jäsenellä.
Ennakkoäänestyksen aikana on joissakin tapauksissa mahdollista suorittaa äänestäminen myös kotioloissa.
”Olemme suunnitelleet käyvämme alkuviikosta muutaman henkilön kotona. Kotona äänestäminen on mahdollista sellaisilla ihmisillä, joilla on rajoittunut liikuntakyky, eivätkä he itse pääse tulemaan äänestyspaikalle”, selvittää Oulaisten seurakunnan diakoniatyöntekijä Marika Kamps.
Oulaisissa ennakkoäänestyspaikkoina toimivat lukio, Rantakartanon palvelukoti, Konttilan tupa, kirkkoherranvirasto sekä uutena paikkana K-supermarket. Marika Kamps muistuttaa, että esimerkiksi Rantakartanossa ja Konttilan tuvassa voivat äänestää muutkin kuin talon asukkaat. Perinteisesti kirkkoherranvirastossa voi äänestää ennakkoon joka päivä tiistaista lauantaihin kello 9–18. Ennakkoon annettujen äänien määrä on liikkunut Oulaisissa aiemmissa seurakuntavaaleissa muutaman sadan äänen paikkeilla. Marika Kamps toivoo, että esimerkiksi K-supermarkettiin jalkautuminen innostaa nyt aivan uusia äänestäjiä mukaan vaikuttamaan siihen, millaisella kokoonpanolla seurakunnan päätöksiä seuraavina vuosina tehdään.
”Olemme K-supermarketissa perjantaina 6. päivä kello 15–18. Sinne on hyvä tulla vaikka töiden jälkeen äänestämään. Olemme yrittäneet laittaa äänestyspaikkoja eri puolille kylää. Varsinaisena vaalipäivänä äänestys tapahtuu kirkossa”, muistuttaa Marika Kamps.
Marika Kamps toimii tänä vuonna Oulaisten seurakuntavaalien vaalisihteerinä. Kyseinen tehtävä on työllistänyt häntä paljon jo viime toukokuusta lähtien.
”Ensimmäinen vaalilautakunnan kokous oli toukokuussa. Tavallaan se virallinen systeemi pyörähti siis jo silloin käyntiin. Sitten kaikkien materiaalien kuten vaalilippujen ja kirjekuorien tilaaminen piti tehdä hyvissä ajoin ennen kesälomien alkua. En ole aikaisemmin ollut vaalisihteerinä, joten kyllähän tässä on tullut kaikenlaisia uusiakin asioita eteen, joista on pitänyt kysyä neuvoa kirkkohallituksen ammattilaisilta”, myöntää Marika Kamps.
Seurakuntavaalien ehdokasmäärää Oulaisissa Marika Kamps pitää kohtalaisen hyvänä. Hänen mukaansa pari nuorempaakin ehdokasta listoilta löytyy.
”Ja jos oma ehdokas ei ole vielä selvillä, voi sen saada selvillä vaikka netistä löytyvän vaalikoneen avulla”, Kamps vinkkaa.
Seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on 15.11., jolloin vaaliuurnat aukeavat kirkossa heti sanajumalanpalveluksen jälkeen kello 11. Äänestysaikaa on kello 20 saakka.