Seurakunnan päiväkerhosta moikka!
Oletko kuullut lapsille järjestettävästä seurakunnan päiväkerhotoiminnasta?
Päiväkerho on 3-5- vuotiaille lapsille suunnattua osallistavaa kerhotoimintaa. Kerhoja vetävät koulutetut lastenohjaajat. Toiminta on suunniteltua, tavoitteellista ja lapsilähtöistä. Yksi päiväkerhotoiminnan tavoitteista on tukea kotien kristillistä kasvatusta. Lasten kanssa ihmetellään elämän asioita, pysähdytään Raamatun kertomusten äärelle ja tutustutaan kristillisiin perinteisiin. Näitä asioita palautekyselyissä perheet ovat myös pitäneet tärkeinä. Koetaan, että kerhosta saadaan hyviä eväitä elämään. Onkin hienoa, että lapsi saa kerhossa tutustua rakastavaan Jumalaan. Hän oppii tuntemaan Jeesuksen ja samalla saa kokemuksen, että hän ei ole milloinkaan yksin ja hänestä pidetään huolta. Hän kelpaa sellaisena kuin on, ujona tai arkana, villinä tai levottomana, hiljaisena tai äänekkäänä.
Kerhon alkaessa tutustutaan rauhassa tilaan, ohjaajiin ja uusiin kavereihin. Eräs äiti kertoo: ” Joskus lasta on vaikea saada jäämään kerhoon, mutta kuitenkin alkukankeuksien jälkeen lapsi on aina viihtynyt kerhossa”. Kerhoon jäämistä ja erossa oloa vanhemmista harjoitellaan. Joillakin se tapahtuu nopeammin, toisilla vielä vanhemman tukemana. Pian uudet mukavat jutut tempaavat arimmatkin mukaan. Opetellaan toimimaan ryhmässä ja opitaan vähitellen uusia taitoja. Yhdessä on mukava sukeltaa leikin maailmaan niin sisällä kuin ulkona. Harjoitellaan monenlaisia kädentaitoja askartelemalla, muovaillen, maalaten ja rakentaen.
Olemme halunneet järjestää 3-vuotiaille oman kerhon, mikä on myös kooltaan pienempi kuin isompien 4-5- vuotiaiden kerhot. Tämä on koettu hyväksi toiminnan kannalta, sillä 3-vuotiaat tarvitsevat enemmän ohjausta. Päivi Heikkilä kertoo tyttärestään Taikasta, joka käy 3- vuotiaiden kerhossa: ” Taika alkaa laskemaan päiviä seuraavaan kerhopäivään kohta kerhosta päästyään. Kerhosta on tullut oma, tärkeä ja odotettu juttu. Taika on saanut omaan tahtiin tutustua kerhon toimintaan ja näin kasvattanut luottamusta pikkuhiljaa. Lapset huomioidaan kerhossa yksilöllisesti. Taika on oppinut uusia taitoja, jotka ovat vaikuttaneet positiivisesti kotona toimimiseenkin. Hän osaa huolehtia omista tavaroistaan ja rohkeutta on tullut ihmisten kohtaamiseen”. Päivin mielestä kerhossa on avoin ja turvallinen ilmapiiri, ja vanhempia kuullaan. Kerhosta on saanut tukea kasvatustyöhön ja asioista voidaan puhua. 3-vuotiaalta Lumilta äiti kyseli palautetta kerhosta. Lumi kertoi: ”Kerhossa on hirveesti tyttöjä ja poikia ja se kiinnostaa. Kerhossa voi leikkiä ja siellä ei oo mitään pahaa, kun kaikki on kilttejä.”
Päiväkerhossa käy eniten kotihoidossa olevia lapsia, mutta myös lapsia, jotka ovat päivähoidossa esimerkiksi virikepaikalla, jolloin kerhopäivä mahtuu viikko-ohjelmaan. Pessi Heikkilän vanhemmat Hanna ja Antti kertovat: ”Pessiä ei ole vielä tarvinnut viedä päivähoitoon, kun kerhosta saa virikkeitä ja oppii vuorovaikutustaitoja.” Työssäkäyvien perheiden lasten kerhossa käyntiin panostavat mummut ja papat, jotka ovat halunneet kuljettaa lastenlapsia päiväkerhoon.
Turulan perheen lapset ovat kaikki osallistuneet kerhotoimintaan. Heidi Turula pitää tärkeänä, että lapset ovat päässeet ohjattuun toimintaan, askartelemaan, laulamaan ja leikkimään, matalalla kynnyksellä. Harjoittelemaan sääntöjä ja toimintaa muiden kanssa. Heidi toteaa, että aika eikä hermot tahdo riittää monen pienen lapsen kanssa värkkäämiseen. Hän toivoo sydämestään, että kerhotoiminta jatkuu jatkossakin. Tämä toive on muidenkin perheiden mielessä ja toivotaan myös, että lapsilla olisi mahdollisuus kahteen kerhokertaan viikossa. Heidin mielestä kerhonohjaajat ovat empaattisia ja helposti lähestyttäviä ja lapset kokevat heidät turvallisiksi. Hänestä on aivan ihanaa, millaista toimintaa lapsille järjestetään ja kuinka ylpeänä lapset esittelevät kerhossa tekemiään askarteluja.
Seurakunnan päiväkerhotoiminta on perheille ilmaista. Vapaita kerhopaikkoja syksyksi voit tiedustella lastenohjaajilta. Kesäkerhot toimivat 7.-18.6.2021 seurakunnan leikkikentällä ma-pe klo 9.30-11.30. Tiedustelut ja ilmoittautuminen Päivi Yppärilälle p. 044 5797431. Tervetuloa osallistumaan!
Kerhoterveisin,
lastenohjaajat Oulaisten seurakunnasta