Susihavainnot lisääntyneet Oulaisissa

Tällaista jälkeä syntyy, kun sudet hyökkäävät hirven kimppuun. Kuvat: Matti Liimatainen

 

Susien ilmaantuminen lähemmäs ihmisasutusta huolestuttaa oulaistelaisia metsästäjiä.

Sudet ovat alkaneet viihtyä yhä lähempänä asutusta Oulaisissa. Oulaisten metsästysseuran puheenjohtaja Simo Jyväsjärvi kertoo, että alueella on pyörinyt jo pitkään yksi pannoitettu susi sekä kaksi muuta sutta. Havaintoja kolmikosta on tehty muun muassa Kylmälässä ja Piipsjärvellä.

Simo Jyväsjärven mukaan metsästäjät suhtautuvat susien lisääntymiseen kriittisesti.
”Se mikä tässä eniten harmittaa on se, että metsästyskoirat ovat pian vaarassa. Kun koira kohtaa metsässä suden, niin kaikki tietävät, että kumpi siinä taistelussa on vahvempi”, Simo Jyväsjärvi toteaa.

Vielä tähän mennessä Oulaisissa ei ole tapahtunut yhtään susien hyökkäystä koiraa kohti, mutta Simo Jyväsjärven mukaan esimerkiksi Haapavedellä tällaista on jo sattunut.
”Haapavedellä joutui viime syksyn aikana pari kolme koiraa suden suuhun. Kyllähän se tosiasia on, että susien lisääntyminen alueella haittaa meidän harrastustoimintaa”, toteaa Oulaisten metsästysseuran puheenjohtaja.

Mikä sitten neuvoksi, jotta sudet eivät alkaisi liian tuttavallisiksi ihmisten tai kotieläinten kanssa? Simo Jyväsjärven mukaan ensimmäiseksi eläinten ihmisarkuutta pitäisi saada lisättyä.
”Kyllä niitä jotenkin pitäisi saada hätistellä. Tämä on mennyt tälle mallille, kun EU:sta asti sanellaan kaikesta tietämättä mikä tilanne oikeasti on täällä Suomessa”.
Metsästäjät seuraavat susien liikkeitä tällä hetkellä huolestuneina. Useamman yksilön laumoja on nähty liikkuvan muun muassa Pyhäjoella ja Merijärvellä. Simo Jyväsjärven mukaan on vain ajan kysymys, milloin lauma asettuu pysyvästi tälle alueelle.

Jyväsjärven mukaan lisääntyvä susien kanta alkaa verottaa myös alueen hirvikantaa.
”Kyllähän ne siitä helposti vasoja nappaavat, jos susilauma pääsee hirvien perään. Samaa hirvikantaa ne verottavat kuin me metsästäjät”.

Oulaisissa hirviä kaadettiin vielä normaalimäärä, mutta Simo Jyväsjärven mukaan esimerkiksi naapuriseurassa oli jo vaikeuksia saada hirviä saaliiksi asti.
”Susien takia hirvetkin alkavat kaikota alueelta ja metsästys vaikeutuu sitä myöten”.

Takaisin Jutut -sivulle