Tämäkö muka aavekaupunki?

Tee juttu Lampinsaaresta, se on todellinen aavekaupunki nykyisin.
Ei siellä ole enää kuin tyhjiä taloja, kaikki ovat jättäneet Lampinsaaren.
Olen asunut Lampinsaaressa, ei siellä ole enää ketään.
Sain tällaisia ehdotuksia ennen kuin päätin tutustua entiseen kaivoskylään.
”Täyttä puppua tuollaiset puheet!”
Näin huudahtaa Lampinsaaressa vuodesta 1972 lähtien asunut Maija Isokääntä.

”Tänne on lyhyen ajan sisällä muuttanut kolme lapsiperhettä. Muutenkin kysyntää vaikuttaa olevan, meillä tuntuu paluumuutto olevan suositumpaa kuin monella muulla lähialueella.”
Isokääntä tietää, mistä puhuu. Hän on nähnyt entisen kaivospitäjän nousu- ja laskusuhdanteet.
1950-luvun alussa perustettu kaivos veti väkeä puoleensa magneetin tavoin. Myös Isokääntä saapui Vihantiin ulkopuolisena.
Hän muutti puolisonsa mukana uudelle paikkakunnalle Ylivieskasta. Isokäännän sidos Outokummun omistamaan kaivokseen oli puolison työpaikka.

Ilman sidosta kaivokseen ei Lampinsaareen ollut asiaa, sillä vain kaivostyöläiset saivat paikan kylältä.
”Jos jäit eläkkeelle tai tulit työkyvyttömäksi, sinut potkaistiin pois Lampinsaaresta. Asunnoissa oltiin vuokralla. Myöhemmin kaivoksen päätyttyä lunastimme yhtiöltä kodin itsellemme.”
Mutta niin kauan kuin työkykyä riitti, kaivosyhtiö piti omistaan hyvää huolta.
”Voisi sanoa, että meidät hemmoteltiin lähes pilalle. Kaivosyhtiö teki kaikkensa, että täällä viihdytään. Mistään ei ollut puutetta, kaikki järjestettiin yhtiön puolesta.”
Ja siinä kaivosyhtiö onnistuikin. Lampinsaaren kyläyhteisöstä tuli tiivis piiri, joka koki olevansa yhtä.
”Puhun aina Lampinsaaren heimosta, sillä sellainen meistä muodostui vuosien saatossa. Meitä tuli ympäri Suomea ja seassa oli ulkomaalaisiakin. Jouduimme tulemaan toimeen monien eri kulttuurien kanssa. Vihanti oli jakautunut kahtia. Oli vihantilaiset ja sitten me lampinsaarelaiset.”

Parhaimmillaan Lampinsaaressa asui yli tuhat ihmistä.
”Se on suuri lukema. Nykyisin meitä on täällä noin 300.”
Kaivos lopetti toimintansa vuonna 1992. Se jätti jälkeen valtavat luolastot Lampinsaaren maaperään, joita kaivettiin lähes 900 metrin syvyyteen asti.
Isokääntä kertoo, että kylällä odotettiin viimeiseen asti ilmoitusta toiminnan jatkumisesta.
”Olimme niin monta kertaa tottuneet siihen, että niin sanottu ratsuväki tulee ja pelastaa meidät. Nytkin odotimme sitä todella hartaasti. Mutta tällä kertaa ratsuväki ei tullutkaan meitä pelastamaan.”

Kaivoksen lopettamisen syyksi kerrottiin malmin hinnan laskeminen, mutta Isokääntä ei selitystä purematta niele.
”Yhtään tappiollista vuotta ei kaivos tehnyt, ennen kuin lopettamispäätös julkistettiin, mutta tuo oli kaivosyhtiön selitys.”
Isokääntä kertoo Lampinsaareen saapuneen uuden ratsuväen 1990-luvun loppupuolella. Ratsuväki kantoi nimeä EU.
”Silloin saimme hankkeiden kautta meille paljon uutta. Muun muassa paviljonki rakennettiin uimalampineen. Kesän aikana meillä vierailee vajaa tuhat vierasta tutustumassa kyläämme. Ja luku on kasvussa koko ajan. Varsinkin kaivosalasta kiinnostuneet ihmiset ovat vierailleet Lampinsaaressa.”

Lampinsaaren katujen varsilla on asumattomia taloja. Talot ovat jääneet ilman asukkaita osin senkin takia, koska omistajat eivät katso niillä olevan suurta arvoa. Osa taloista on perittyjä sellaiselle sukupolvelle, ettei heillä ole välttämättä edes tiedossa, millainen historia perityllä talolla on.
Mutta kyllä Lampinsaaressa kauppaakin käydään. Talot ja huoneistot ovat edullisia, joita lunastavat sellaiset ihmiset, jotka haluavat elämäänsä rauhaa. Ja sitä Lampinsaarella on tarjota.
Isokääntä antaa tunnustusta kaivosyhtiölle vastuusta toiminnan loppumisenkin jälkeen. Seuranta on ollut tarkkaa ja kaikki vaikuttaa luonnon suhteen olevan kunnossa.
”Kaivosyhtiö on hoitanut lopettamisen jälkeen hienosti velvollisuutensa. Tänne on tehty paljon maisemointia ja meillä on todella hienot maisemat elinympäristössämme. Luonto on lähellä kaikkialla.”
Kaivosvuosien varrelle mahtui paljon legendaarisia tapahtumia.
Yksi ylpeyden aihe oli LTV.
Uskomatonta, mutta Kaivoskylällä oli oma televisiokanava, jonka lähetyksiä kaikki lampinsaarelaiset istahtivat katsomaan kerran viikossa.
”Kun lähetys alkoi, koko kylä hiljeni. Silloin ihmiset istuivat tiukasti kotona katsomassa ohjelmaa. Se oli hauskaa aikaa, minullakin oli oma roolini televisio-ohjelmien tekemisessä.”