Terveys edellä eteenpäin
13.9.2021 on päivämäärä, jonka oulaistelainen Raimo Räisänen muistaa lopun ikäänsä. Hän oli juuri palannut koiransa Pimun kanssa lenkiltä ja istahti hetkeksi asuntonsa ulkoterassille antamaan koiralleen naksuja. Siinä samassa Räisäsen silmissä sumeni ja hän kaatui mahalleen terassin laatoitukselle.
Päivä oli ehtinyt jo hieman hämärtyä, kun Esa Rautio kaarsi autonsa Raimo Räisäsen naapuritalon pihalle. Rautio sattui katsomaan Räisäsen pihalle ja erotti sieltä kaksi valkoista kengän pohjaa. Kun Rautio ehti Räisäsen luo, oli tämä itsekin jo heräilemässä tajuttomuustilastaan. Seuraavat kaksi päivää Raimo Räisänen vietti Oulaskankaan sairaalassa. Mies tutkittiin päästä varpaisiin, mutta mitään tiettyä syytä sairauskohtaukselle ei löytynyt. Diagnoosiksi kirjattiin aivoinfarkti.
Raimo Räisänen pääsi pois sairaalasta keskiviikkona ja piti yhden huilipäivän. Perjantaina hän oli jo täydessä työn touhussa yrityksessään Parturi-kampaamo Tyylissä.
Autollakin hän ajeli normaaliin tapaan ja kävi Oulun yliopistollisessa sairaalassa lisätutkimuksissa. Vasta muutaman päivän päästä Räisänen sai Oulusta puhelinsoiton, jossa kerrottiin, että aivoinfarktin saanut henkilö määrätään aina automaattisesti ajokieltoon. Tätä Räisänen ei luonnollisestikaan tiennyt. Ajaminen loppui siihen paikkaan. Miestä harmittaa se, kuinka vähällä vaivalla häntä hoitaneet lääkärit olisivat voineet informoida ajokiellon alkamisesta.
”Lääkärille voisi tehdä yksinkertaisen A4:n kokoisen paperin, josta ilmenisi, mitä ajokielto tarkoittaa ja mitä muita asioita aivoinfarktin saaneen henkilön tulisi muistaa. Joka kerta, kun potilas tulee tällaisen tapahtuman jälkeen lääkärin vastaanotolle, annettaisiin hänelle tämä lappu käteen. Nyt asioita kuulee sieltä sun täältä. Jos olisin tiennyt tästä ajokiellosta, olisin voinut laittaa autoni kolmen kuukauden seisontavakuutukseen, jolla olisin säästänyt jonkin verran rahaa”.
Raimo Räisänen alkoi käyttää kauppa- ja muissa asioinneissaan veljensä kyytiapua sekä paikallisen taksiyrittäjien palveluja. Vasta äskettäin hän kuuli eräältä asiakkaalta, että tällaisen sairauskohtauksen saanut on oikeutettu alennettuun taksimaksuun.
”Oulaisten taksipojat ovat palvelleet minua erinomaisesti, mutta olisivathan ne kyydit olleet huomattavasti halvempia, jos minulla olisi ollut tällainen taksikortti käytössä”.
Raimo Räisästä muistutettiin edellisen kerran elämän rajallisuudesta vuonna 2014, kun hän sai sydänkohtauksen. Räisänen muistelee, että esimerkiksi vuonna 2013 hän oli mukana peräti 237 eri kokouksessa ja tilaisuudessa. Infarktin jälkeen Räisänen alkoi kiinnittää entistä enemmän huomiota myös siihen, millaista ruokaa hän suuhunsa laittaa.
Nyt uusimman kohtauksen jälkeen on oman elämän aikataulut ja valinnat pitänyt tarkistaa uudelleen. Leipätyönsä lisäksi Raimo Räisäsellä riittää puuhaa vaimonsa omaishoitajana olemisessa.
”Kyllähän tällainen kohtaus pysäyttää miettimään asioita. Vaikka terveyttä olen seurannut tähänkin saakka, pitää sitä seurata nyt vieläkin tarkemmin. Terveyspuoli edellä mennään ja olen alkanut tehdä lyhyempiä työpäiviä. Esimerkiksi lauantaisin en tee yrityksessä enää lainkaan töitä”.
Eletään joulukuuta ja Raimo Räisänen valmistautuu pitämään työpaikallaan ruokatauon. Lautasella on tällä kertaa lohikeittoa. Veteen tehtynä, kuten lääkäri on määrännyt. Ruokarauhan katkaisee ovesta sisään astuva asiakas, joka saa Räisäsen Pimu-koiran lähes raivon valtaan. Jännää tässä kaikessa on se, että tämä sama eläväinen ja joka paikkaan sinkoileva koira pysyi liikkumatta paikallaan, kun isäntä tuupertui tajuttomana maahan noin kolme kuukautta sitten.
”Pimu ei haukkunut edes Esallekaan (Rautio), kun hän tuli paikalle. Eikä lähtenyt karkuun, vaikka talutin irtosi kädestäni kohtauksen aikana. Jonkinlainen vaisto kait sillä oli, että nyt ei ole isännällä kaikki ihan kunnossa. Sydämelliset kiitokset Esalle ja hyvää joulua hänen perheelleen. Olen hänelle lopun ikääni kiitollinen”, toivottaa Raimo Räisänen.