Törmänhovi siirtyi uuteen aikakauteen

Kirsti Oulasmaa aloitti yrittäjänä Törmänhovin tiloissa helmikuun alussa.

 

Törmänhovin omistajanvaihdoksen myötä myös toimintaa pyritään uudistamaan.
Perinteisten palvelujen lisäksi Törmänhovin uusi pyörittäjä Kirsti Oulasmaa kertoo, että hän on miettinyt ratkaisuja siihen, miten kartanolle saataisiin lisää käyttöä hiljaisiin ajanjaksoihin.
”Nyt vaikuttaa siltä, että meiltä kysytään palveluja samoille kesäviikonlopuille. Olen pohtinut sitä, miten saisimme jatkettua sesonkia pitemmälle aikavälille molemmista päistä. Myös talvelle pitää keksiä enemmän toimintaa.”
Hän toivoo, että esimerkiksi koulut löytäisivät Törmänhovin elämysoppimisjaksoihin.
”Niitä voi järjestää täällä ympäri vuoden. Lisäksi olemme miettineet yhdessä Wanhan Woiman kanssa, mitä voisimme järjestää tapahtumia yhteistyössä muulloinkin kuin Weteraanikonepäivien aikaan.”

Törmänhovi Oy koostuu 14 yksityisestä osakkeenomistajasta, jotka muodostavat osake-enemmistön. Lisäksi yhtiössä on mukana Weteraanimoottorikerho Wanha Woima ry.
Oulasmaa puolestaan ryhtyi kaupan myötä Törmänhovi Oy:n vuokralaiseksi pyörittämään kiinteistön päivittäistä toimintaa oman yrityksensä kautta.
Törmänhovi on rakennettu vuonna 1916 Oulaisten kunnan Lastumäen kunnalliskodiksi. Kunnalliskodit olivat vanhainkotien edeltäjiä.

Vuonna 1941 kunnalliskoti valjastettiin noin puoleksi vuodeksi sotasairaalakäyttöön. Vuonna 1945 kunnalliskodin yhteyteen perustettiin 20-paikkainen kunnansairaala.
”Olen vuokratiloissa toimiva uusi yrittäjä, mutta entiset toiminnot säilyvät. Olen vuokrannut itselleni kiinteistön irtaimistoineen. Meillä jatkuu leipomotoiminta entiseen malliin, juhlia järjestetään jatkossakin meidän tiloissa ja ympärivuotista majoitusta on tarjolla noin 50 ihmiselle.”

Vuonna 1953 kunnansairaala siirtyi pois ja silloin kunnalliskoti sai kaikki tilat takaisin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Rakennus toimi Lastumäen vanhainkotina aina vuoteen 1990 saakka.
Ulla Alvari osti vanhainkodin Oulaisten kaupungilta vuonna 1991 ja rakennuksesta tuli Törmänhovi.
Uusi omistaja remontoi tiloja. Kellariin tehtiin leipomo sekä sauna, potilashuoneita yhdisteltiin kokoushuoneeksi ja majoitusta varten rakennettiin pesutiloja.
Kaikkiaan kartano on 1200 neliömetrin kokoinen.
Törmänhovi on tärkeä osa Wanhan Woiman järjestämiä Waltakunnallisia Weteraanikonepäiviä.
Oulasmaa tietää suurtapahtuman arvon.
”Sen vaikutus on valtava myös Törmänhovin toiminnalle. Jään kesän alussa pois nykyisestä päivätyöstäni, mutta sen voi jo nyt sanoa, ettei työsarkani ainakaan pienene. Weteraanikonepäivien aikaan ovat sitten kaikki sukulaisetkin Törmänhovilla hommissa.”

Lähde: tormanhovi.fi

Takaisin Jutut -sivulle