Työmoraali ja ammattiylpeys
Useimmilla meistä on esimies tai -nainen, jolle vastaamme tekemisistämme tai tekemättä jättämisistämme. Olkoon nyt titteliltään vaikka päällikkö. Yhä useammin kuitenkin asetetaan tavoite, jonka saavuttamiseksi kätesi ovat vapaat. Malli toimii, jos tavoite on selkeä ja aikataulu realistinen. Myös ammattitaitoa vaaditaan, jotta työkalupakista löytyvät tarvittavat välineet ja huteja tulisi mahdollisimman vähän. Ammattilainen ei selittele: ei tarvitse, kun on tehtäviensä tasalla.
Tämmöistä ammattimaisuutta vaaditaan nykyään myös opiskelijoilta. Yläkoulusta etenevät ovat parhaimmillaan (tai pahimmillaan) siinä tilanteessa, että ottavat haltuun itsenäisen elämisen uudessa ympäristössä sekä itsenäisen opiskelun, tukiviidakon jne. Perheet ovat eksyksissä yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa. Tukiverkostot ja kokonaisuuden ymmärtävät ihmiset ovat huipputärkeitä.
Yrittäjällä päällikön ulkomuoto muuttuu tilanteen mukaan: se näyttää puolisolta, perheeltä, työntekijöiltä ja heidän perheiltään, verottajalta, AVIlta, kirjanpitäjältä, kollegalta, kilpailijalta.. Päällikkö määrittelee tekemisiäsi monin tavoin. Vastuun kannat itse. Niin vapaudestasi ja varoistasi, verkostostasi ja suhteestasi niihin. Se on oma valintasi ja sopii sinulle, hyvä yrittäjä.
Viranhaltijoiden toimenkuvan ja velvollisuuksien tulee olla tarkkaan määriteltyjä, jotta voidaan todeta onko homma hoidettu vai ei. Meidän pitäjästä ei löydy niin mahtavaa ukkoa tai akkaa, etteikö tekosistaan tilille joudu. ”Arvokkaimmatkin” ovat meillä duunissa ja välikäsien kautta valitsemiamme. Kuule siis ja kanna vastuusi, sinä äänestäjä, viranhaltija, yrittäjä tai työntekijä. Kukaan ei tee puolestasi sitä valintaa, että teetkö osasi täydestä sydämestäsi ja parhaasi mukaan. Se on arvokysymys. Tylsäkin projekti on mahdollista viedä maaliin kunnialla! Ja kun onnistut, saat toimeentulon lisäksi hyvän, puhtaan omantunnon, innon kannustaa myös muita ja ansaitun levon.
Suurin osa meistä kokee tyytyväisyyttä, kun saa aikaan ”valmista”. Siispä, kuvittele vuorelle portaat ja tuuleta joka askelmalla!
Elina Piippo