Valtuuston kuulumiset: Jos haluat muutosta, äänestä muutosta
Hallituksen ideologia puree. Viimeksi sen näitte, kun Naantalin Neste laittaa pillit ruttuun. Noin 600 työtöntä, näin aluksi. Tuo asukasmäärältään hieman Raahea pienempi kunta tuntee ilmanaikaisen ideologian nahoissaan. Öljy on sen kirous, minusta kyllä siunaus. Mutta näille tuulimyllynlämmittäjille kuiviketurve lihapihatossa on liki kuolemansynti.
Onko siunaus, ettei meidän kuntaamme ole päässyt koskaan pesiytymään isoja toimijoita?
Pienet ovat nyt lujilla globalisaation ja koronan kynsissä, mutta tragediatkin jäävät pienemmiksi.
Onhan saavutettu 16 prosentin työttömyys kohta saavutus kunnassamme sekin.
Hengenpelastusmitali taitaa tällä valtuustokokoonpanolta jäädä saamatta. Vaikka on kilpailutettu ja sukupuolikiintiöt huomioitu nekin. Siinä on kohta enemmän korjattavaa , saattaisi säännöksiä rikkomalla pelastua monta arvokasta työpaikkaa =veroeuroa. Jos lautakunnissa on paikka, ei sukupuoli tai asiaosaamista tärkeämpää, se jo ilmenee vaivana eri tavoin. Ollaan hiljaa, vaikuttaa viisaammalta. Tai myöhästytään päätöksenteosta. Eiköhän edellytetä jatkossa valittavilta enemmän asiantuntemusta.
Kilpailutetaan ehdokkaita laadulla. Osaaminen ja työkokemus tärkeämpää kuin seurapiirin laajuus ja kokoonpano. Kyllä viemärin paikan osaa ehkä päätellä nopeammin lapiomies kuin lehtori.
Tasapainoa toki tarvitaan kotien ja koulujen asioista päätettäessä. Kyllä sitä osataan Nesteelläkin se mitä opettajainhuoneessa. Ei toki uusinta opetusmetodia, sarkajärjellä sekin korvataan.
Siinäpä kiintiölle kenkää, rutiskoon byrokraatit, kansa osaa lukea ja kirjoittaa sekin. Ja niistä sanomisista saa selvääkin, toisin kuin pöytäkirjojen kiemurtelevasta munkkilatinalätinästä. Paragraafit ja byrokratia eivät edistä asioita eikä ole edistystä ollenkaan. Kevennetään välillä. Onneksemme tapahtuma- ja elämysareenaa on mahtavasti saatu vireille. Törmäperän suvisiin eläviin elämyksiin pitää jokaisen kutsua sukuaan ja tuttujaan aina heitä tavatessaan. Se kansankulttuuri ei elä tukiaisilla eikä tekohengityksellä tai rahaa kylväen valtion velkaa kerrytä.
Uimahalli on menestys, jokaisen rikkaus. Koska kaikki naapurikuntalaiset saivat kunnolla kadehdittavaa. Meillä se onni on emmekä sitä kätke. Kävijämäärän tuplaamme ensi vaalikaudella joka vuosi. Olkoon sen seutu tuo tapahtuma-areena, kaivattu ”kongressikeskus”. Mitään rakentamatta. Lähipiirin suuria kiinteistöjä, tiloja ja palvelumahdollisuuksia hyödyntäen.
Onko meillä ideoita ja rohkeutta ja määrätietoisuutta kehittää kaupunkiamme? Tähän on kaikkien kulkijoiden osallistuttava. Hankebyrokratiat toimikoon ja tehköön asialle aloitteita ja avauksia. Missä se tyhjä kuntalaisten aloitelaatikko on? Äänesi halutaan käyttöön vaalien välilläkin.
Kari Käräjäoja (ps.)