Vatsastapuhumista ja karnevaalitunnelmaa

Oulainen muuttuu kahdeksi viikoksi lasten ja nuorten kulttuurikaupungiksi. Myös vapputapahtuma herää henkiin.

Lapset ja nuoret ovat pääosissa seuraavien kahden viikon aikana Oulaisissa, kun paikkakunnalla järjestetään Lasten ja nuorten kulttuuriviikot. Kulttuurituottaja Anna Koivukankaan mukaan viikkojen ohjelmakattaus on suorastaan hurja. Yleisen ohjelman lisäksi tilaisuuksia järjestetään kouluilla ja päiväkodeilla. Luvassa on myös yllätysnumeroita, joita Koivukangas ei halua vielä paljastaa.
”Kyllä tässä on saanut palastella asioita monien eri toimijoiden välillä, mikä on yllättävän aikaa vievää puuhaa. Monta kuukautta tämän parissa on vierähtänyt”, kertoo Anna Koivukangas kesken junamatkan Seinäjoelle Lasten kulttuurin kevätpäiville.

Tämän vuoden Lasten ja nuorten kulttuuriviikoilla on huomioitu Anna Koivukankaan mukaan kaikki lapset ja nuoret aina vaippaikäisistä lähtien. Ohjelmaa on rakennettu kulttuurikasvatussuunnitelmaa hyväksi käyttäen ja mukaan on tuotu erilaisia taiteenlajeja kuten nykysirkusta. Kulttuuriviikkojen teemana on ”Minä luovana olentona & satumaisissa maailmoissa”. Anna Koivukankaan mukaan tätä teemaa on jo hyödynnetty kevään aikana muun muassa harrastehankkeen taidekerhoissa sekä päiväkodeilla minitaidekaappiprojektin keinoin.
Viikolla 18 kouluille on tulossa sosiaalista sirkusta yllätysnumeroina lapsille ja nuorille, kun klovnit Alberttiina ja Huubert tarttuvat sosiaalisen sirkuksen keinoin koulumaailman haasteisiin ja toimivat muun muassa välituntivalvojina.



Lasten ja nuorten kulttuuriviikkojen niin sanottu julkkisesiintyjä on kempeleläinen, Suomen ensimmäinen ja ainoa ammattimainen naisvatsastapuhuja, Sari Aalto. Moni tuntee hänet vuonna 2017 esitetystä Talent Suomi -tv-ohjelmasta. Sari Aallon isä on tunnettu taikuri Simo Aalto ja serkku laulaja Saara Aalto. Anna Koivukankaan mukaan Sari Aalto tulee vetämään Oulaisten vapputapahtumassa 1.5. kaksi esitystä. Kaikilla Aallon faneilla on myös mahdollisuus ottaa esitysten jälkeen hänen kanssaan yhteiskuvia sekä pyytää nimikirjoituksia.
Oulaisissa siis päästään viettämään kunnon vapputapahtumaa pitkän tauon jälkeen. Pahin koronapandemia alkaa olla takana ja ainoan kysymysmerkin tilaisuuden onnistumiselle luokin enää sää, mikä Suomessa juuri vapun aikaan on usein suuri mysteeri.
”Kyllä meitä vähän jännittää, kun kevään lumitilanne on ollut aika hurja. Olemme kuitenkin tilanneet vapuksi tänne hyvää keliä”, nauraa Anna Koivukangas.

Klovnipariskunta Alberttiina ja Huubert vierailee Oulaisten kouluilla viikolla 18.

Oulaisten vappua juhlitaan näyttävästi sekä torilla että kirjaston puistoalueella. Torille saapuu herkkumyyjiä ja kahvilakin on auki. Taidenälkäänsä voi käydä tyydyttämässä KoronaGalleriassa meneillään olevassa Jokihelmen opiston Lasten ja nuorten kuvataiteen kevätnäyttelyssä. Anna Koivukangas toivoo, että mahdollisimman moni vappua keskustaan viettämään tuleva pukeutuu hauskaan vappuasuun.
”Meillä on ajatuksena siirtyä kirjaston puistosta torille vappukulkueena. Kannustamme siis kaikkia pukeutumaan sitä varten räväkästi, ja ihan jokainen voi osallistua kulkueeseen”.
Tarkemmat tiedot Lasten ja nuorten kulttuuriviikoista löytyvät Oulaisten kaupungin verkkosivuilta.

Takaisin Jutut -sivulle