Yrittäjät vaativat tukea kaupungilta
Koronavirusepidemia pistää ja on jo pistänyt usean oulaistelaisen yrityksen tiukille.
Oulaisten yrittäjät vaatii kaupungilta toimia paikallisten yrittäjien tukemiseksi koronavirusepidemian aikana. Yhdistyksen mukaan monet yrittäjät ovat umpikujassa ja tarvitsevat nyt monenlaista tukea.
”Me paikallisyhdistyksessä teemme kaikkemme yhteisen päämäärän eteen. Yhtäkään romahdusta, henkistä, fyysistä tai taloudellista ei saa tulla. Työpaikat täytyy säilyttää”, vaatii Oulaisten yrittäjien puheenjohtaja Elina Piippo.
Yrittäjien mukaan vuokria tulisi tarkastella ja jos tilanne vaatii, antaa niistä maksuvapautusta.
”Kaupungin kiinteistöissä toimii monia yrityksiä, joiden kassavirta on tyrehtynyt täysin. Jotain kautta vuokra on saatava, oli julkinen tai yksityinen vuokranantaja, mutta nyt on vastattava akuuttiin tarpeeseen”, Piippo muistuttaa.
Hankinnat ovat olleet keskusteluiden keskiössä jo pitkään. Nyt jos koskaan toivovat yrittäjät kaupungin viestivän kaikille pienenkin paikallisen oston tärkeydestä. Yrittäjät toivovat, että paikallisyhdistys kutsuttaisiin mukaan keskustelemaan koronaviruksen aiheuttamista erityistoimista.
”Ei ehkä tule ajateltuakaan sitä, kuinka kaikki päätökset vaikuttavat yrittämiseen ennemmin tai myöhemmin. Ajantasainen ja tosiasioihin perustuva viestintä on erityisen tärkeää”.
Oulaisten yrittäjät muistuttaa myös niin kutsutusta selviytymissetelistä, mikä on uusi yksinyrittäjäverkoston kehittelemä auttamisen malli.
Muun muassa tämä on yksi apuväline, josta Suomen yrittäjät neuvottelevat parhaillaan.
”Toivotaan siitä apua pikaisesti palvelualojen yksinyrittäjille, jotka ovat eräs ryhmä, johon tämä tilanne karmeimmin vaikuttaa”, toteaa Elina Piippo yrittäjien kirjelmässä kaupungille.
Oulaisten kaupunginhallitus käsitteli yrittäjien lähettämää vetoomusta maanantai-illan kokouksessaan. Se toteaa, että asiassa tullaan valmistelemaan yhdenmukaiset toimintaohjeet, joissa otetaan huomioon koronaviruksen yrityskohtaiset vaikutukset. Kaupungin tavoitteena on turvata sekä oman toiminnan että yritystoiminnan toimintaedellytykset kriisin aikana ja myös pidemmällä aikavälillä. Elinkeinopalvelut ottavat yhteyttä yrityksiin ja auttavat etsimään erilaisia rahoitusmalleja.
Oulaisten yrittäjät kysyi paikallisilta yrittäjiltä, miten ne toimivat koronavirusepidemian aikana. Määräaikaan mennessä vastaukset saatiin seuraavilta yrityksiltä:
Toimivat normaalisti: Kartanon klapi, Oulaisten 1-kuvaamo, Hellevin kammari, Värisilmä, Rakennusinsinööritoimisto Antti Mäkelä, Traumapsykoterapeutti Juha Niemelä Ky, Relaksoma, Hierontapalvelu Jarmo Salow, Raili Merilehto, Eeva Aittakumpu/Mukanas, Suomalaisen lihan kauppa, Veikon Kone Oulainen, Piha- ja Vihersuunnittelu Villa Garden, Heidi Hannus, Macomtech Oy, Oulaisten Osuuspankki, Matkahuolto/Erä24.fi, Suomen tuontipalvelu Oy, TM-Tomera internetmainonnan ekspertti, Kultaseppä Kari Rantala, Arkson rakennussuunnittelu, Metsäsuunnittelu Hollanti Oy, Pyhäjokiseutu, Akupunkkari, Jalkahoitola Kepeä Askel, Oulaisten lakipalvelut, Kai Pajala, Hiukzetti, Hanna Asikkala.
Muutoksia aukioloajoissa: Ura-asennus Oy (voit tarkistaa aukioloajat puhelimitse 08-4795500 tai liikkeen ovesta), Oulaisten apteekki (maanantaista perjantaihin klo 9-18, lauantaina 9-15, sunnuntai ja pyhät kiinni).
Muutoksia muussa toiminnassa: Vahva Ote (kuntosalipalvelut kulkukortilla, asiakaspalvelu soveltaen, aukioloajat salin ovessa, fb- ja ig-tileillä, salille ei sairaana tai puolikuntoisena), Ruokala Helmi (yksilöpakatut lounaat nouto kello 10, 11 tai 11.30, sivupöydältä nimellä varustettuna, ruokatilaustuotteet), Matikaisen lomaparatiisi (majoituspalvelut tilanteen huomioiden, ruokatilaustuotteet), PJ-yrityspalvelu Oy (aineistojen toimitus postiluukusta tai jättämällä oven ulkopuolelle ja ilmoittamalla siitä, tilinpäätösneuvottelut sähköposti/puhelin), Törmähovi (kokoukset peruttu, majoittua voi, leipää voi hakea kello 9-10, maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina kotiruokaa mukaan, varaukset Facebookissa, tarvittaessa myös kuljetus, Kiinteistökeidas (asuntonäytöt yksityisnäyttöinä tai virtuaaliesittelyinä, toimisto avoinna, sähköiset allekirjoituspalvelut käytössä), Cafe de Maare Oulaskangas (avoinna take-away-periaatteella, saatavana Ruokala Helmen lounaspakkauksia päivittäin kello 10 alkaen), K-supermarket (verkkokauppaostokset kotiin kuljetettuna).