Seurakunnan hyvä maine toi Oulaisiin
”Töitä riittää, mutta mielellään niitä tekee kahden kuukauden odottamisen jälkeen”, kertoo papin virkaan viime vuoden marraskuussa vihitty Oulaisten seurakunnan uusi seurakuntapastori Jenny Paakinaho.
Oulaisissa Jenny Paakinaho kertoo käyneensä tätä ennen muutaman kerran. Nämä vierailut ajoittuivat hänen nuoruuteensa, jolloin hän pelasi lentopalloa kilpailumielessä. Palloiluhallin lisäksi tutuksi tuli myös Urheilu Pajala.
”Mutta edelleen Oulainen on sen verran outo paikka, että kirkolle ja virastotalolle pitää suunnistaa Mapsin avulla”, Jenny Paakinaho nauraa.
Jenny Paakinahon tie papiksi on kulkenut hieman eri reittiä kuin monella muulla kollegalla. Hän opiskeli ensin suntioksi ja työskenteli näissä tehtävissä ensin Raahessa 17-vuotiaana ja opiskeluaikana Joensuun seurakuntayhtymällä ja sen jälkeen jälleen Raahessa. Suntion työtä tehdessään hän alkoi miettiä, voisiko hänellä sittenkin olla rahkeita myös papin työhön.
”Raahen seurakunnassa työskennellessäni ihmettelin, kun siellä oli 10 pappia, joilla oli sama viiden vuoden koulutus, mutta aivan oma tapansa tehdä sitä työtä. Itselleni tuli siitä hieman hämmentävä olo. Halusin ymmärtää asiaa paremmin ja ajattelin, että voisin kait minäkin lähteä teologiaa opiskelemaan”.
Opiskelumaailmaan palaaminen oli yllättävää Paakinahon kohdalla sen takia, että hän oli päättänyt suntion opintojen jälkeen, ettei enää koskaan palaisi koulun penkille. Tiedonhalu vei kuitenkin voiton. Teologian opiskelujen jälkeen hän ei ollut vieläkään täysin varma, että haluaako tehdä tulevaisuudessa papin työtä.
”Pohdin asiaa monesta eri näkökulmasta. Seurakunta voi olla työyhteisönä aika haastava, ja miten viikonloppuihin painottuvaan työhön voi yhdistää lapsiperhearjen. Tämän lisäksi yhteiskunnallinen ja teologinen keskustelu on hyvin polarisoitunutta. Näiden asioiden kanssa kipuilin pitkän aikaa. Mutta sitten kun toukokuussa sain paperit ulos, ajattelin, että voisihan niitä töitäkin alkaa katsella. Oulaisten virka tuli sopivaan aikaan avoimeksi ja ajattelin, että tuota paikkaa on pakko hakea. Olin kuullut Oulaisten seurakunnasta pelkkää hyvää”.
Jenny Paakinaho kertoo saaneensa kutsumuksen uskonnolliseen työhön pikkuhiljaa. Hänen äitinsäkin toimii suntiona Raahen seurakunnassa.
”Usko on ollut aina läsnä, mutta lapsesta saakka halusin ammattiurheilijaksi ja taoin päätä seinään sen kanssa aika pitkään. Sitten kun oma terveys ei enää riittänyt jatkuvaan kovaan treenaamiseen, suostuin luopumaan ajatuksesta kunnolla. Tämä tapahtui teologian opiskelun aikana”.
”Kun olin 18-vuotias, olin vuoden vastuusuntiona Raahen kappelilla. Parhaimmillaan saatoimme haudan lepoon seitsemän ihmistä viikossa. Siinä huomasin, että raskaasta työstä selviää paremmin, kun on jokin, johon turvata. Se aika vahvisti omaa uskoani”.
Korkeamman voiman johdatusta liittyy myös Jenny Paakinahon ja hänen miehensä tapaamiseen.
”Mieheni, joka ei ole lainkaan uskonnollinen, itseasiassa rukoili, että päätyisimme yhteen. Tapasimme rippileirillä. Minä olin 14- ja hän 15-vuotias. Hän oli rukoillut, että soittaisin hänelle. Rippikoulun päättymisestä ei mennytkään montaa viikkoa, kun soitin hänelle. Se on varmasti yksi asia, mikä on pitänyt meidät vahvasti yhdessä, vaikka monta elämänvaihetta tässä olemme joutuneet yhdessä rämpimään”.
Kirkkoon kuuluvien määrä jatkaa tasaista laskuaan. Tuoreen seurakuntapastorinkaan takataskussa ei ole lääkettä siihen, miten tämä trendi saataisiin kääntymään. Hänen mielestään kirkkoa ei kuitenkaan pidä alkaa uudelleen brändätä, vaan sen täytyy pitää perusasioista kiinni. Kirkolla on edelleen paljon sanottavaa kiireistä arkea elävälle nykyihmiselle.
” Ajattelen niin, että ihmisillä on kyllä hengellinen kaipuu, tarve löytää jotain itseä suurempaa. Kirkossa meidän vastauksemme tähän kaipuuseen on Jumala. Kristinusko vain ei juuri nyt ole kovin trendikästä. Tärkein tehtävämme on kertoa ihmisille armahtavasta ja rakastavasta Jumalasta. Myös esimerkiksi tasa-arvon edistäminen ja heikoimpien auttaminen ovat mielestäni tärkeitä tehtäviä ja auttavat siinä, että ihmiset pystyvät ottamaan todesta sanomamme Jumalasta, mutta itse ydinsanoma on kaikkein tärkein. Kirkko on kokoava yhteisö, jossa toivoisin, että jokainen tuntisi olevansa turvassa. Kaikesta huolimatta, ihmiset tekevät lopulta omilla ehdoillaan päätöksen kuulua tai olla kuulumatta kirkkoon ja ymmärrän sen hyvin”.
Jenny Paakinaholla on kotonaan kaksi pientä lasta. Perhetilanteen ja Raahesta kulkemisen vuoksi hän tekeekin tällä hetkellä Oulaisten seurakunnassa 80 prosenttista työtä.
”Matkaan menee päivästä kaksi tuntia. Se on kuitenkin pitkä aika olla erossa lapsista monta päivää viikossa”, hän perustelee.
